***
Sytytä elämäsi tuleen ja etsi heidät, jotka ruokkivat liekkejäsi.
-Rumi
***
Niin päivä haihtuu,
pois vuosi kiitää,
ja yksi muisto
nyt ajaa toistaan.
Tuo lyhyt hetki
jäi ikuiseksi:
se tuskan hetki,
se onnen hetki.
-Runeberg
***
Tiet metsässä toisistaan erkani,
voinut lähteä en molemmille.
Seisoin haikeissa ajatuksissani,
toista polkua seuraten katseellani,
kunnes peittyi se pensaiden alle.
Lähdin toista polkua kulkemaan,
yhtä kaunista, mutta se taisi
houkutella ruohottuneisuudellaan.
Sitä kulkevahan sen askelillaan
yhtä paljaaksi kuluttaisi.
Tiet aamussa uinuivat kumpikin
keltalehtien peitteleminä.
Kuljin toista päivän ja toisenkin.
Teiden kulkua tuntien aavistin,
etten palaisi enää ikinä.
Päästä aikojen, aikojen, jossakin
tämän huokaisten kertoa voisin:
Kaksi tietä vei metsän kätköihin,
niistä vähemmän kuljetun valitsin,
ja siksi on kaikki toisin.
– Robert Frost
***
Elää, elää elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien –
huumaavasti, täyteläisesti elää!
-Katri Vala
***
Elämä on yltäkylläinen ja elämä on kaunista.
Ja se on hyvä paikka, jossa me kaikki olemme täällä maan päällä,
jos pidämme siitä huolta.
-Alice Walker
***
Uskon, että rakastuminen elämään on avain ikuiseen nuoruuteen.
-Doug Hutchison
***
Kaikki polut johtavat samaan päämäärään: välittää muille mitä olemme.
Ja meidän täytyy kulkea yksinäisyyden ja vaikeuksien,
eristäytymisen ja hiljaisuuden läpi päästäksemme lumottuun paikkaan,
jossa voimme tanssia kömpelöä tanssiamme ja laulaa surullista lauluamme
-Pablo Neruda
***
Minä, oma vankini, sanon näin:
elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu,
eikä hyväily, jonka saamme harvoin,
elämä ei ole päätös lähteä
eikä kaksi valkoista kättä, jotka pidättävät.
Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme,
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askelet, joita emme kykene astumaan.
Elämä on halveksua itseään
ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät kultaiset linnut
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi.
Elämä on viitata lyhyet hyvästit
ja mennä kotiin ja nukkua…
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee.
Elämä on laiminlyödä oma onnensa
ja työntää luotansa ainoa hetki,
elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia.
-Edith Södergran
***
Opi nauttimaan elämäsi jokaisesta minuutista.
Ole onnellinen nyt.
Älä odota jotain itsesi ulkopuolelta, joka tekee sinut onnelliseksi tulevaisuudessa.
Ajattele kuinka arvokasta on se aika, jonka joudut viettämään, olipa se sitten töissä tai perheesi kanssa.
Jokaisesta minuutista tulee nauttia.
-Earl Nightingale
***
Ja sitten koitti päivä,
kun riski
pysyä tiukkana
silmussa
oli kipeämpää
kuin riski
kukkia.
-Anaïs Nin
***
Elämä on lyhyt, tieto pitkä, tilaisuus kiitävä, kokemus petollinen, päätöksenteko vaikea.
-Hippokrates
***
Mitä minä pelkään? Olenhan osa äärettömyyttä.
Olen kappale kaikkeuden suurta voimaa,
yksinäinen maailman miljoonien maailmojen
keskellä,
ensimmäisen asteen tähti joka sammu
viimeiseksi.
Elämisen riemu, hengittämisen riemu, olemassa –
olon riemu!
– Edith Södergran
***
Elämä on läpimatka ja maailma on näytäntösali. Tullaan sisään, katsotaan ja lähdetään.
-Demokritos
***
Kiinni riipun elämässä
kaikin vaistoin, kaikin taistoin,
vaikka kaikki tuskat tunsin,
vaikka kaikki maljat maistoin.
Tartun elon sorjan tukkaan,
pidän kiinni enkä päästä,
sääli muita en, en itse
myöskään itseäin mä säästä.
Kiitän joka tuokiosta,
kiitän Sallimusta syvää,
minkä elää vielä salli,
minkä antoi pahaa, hyvää.
Teen sen itsetietoisesti:
rikon taikka kärsin, – kestän,
noin ma pelon peikot torjun,
noin ma kuolon kauhut estän.
Tiedän, että sorrun, sentään –
taikka kenties juuri siksi –
elän suurta sunnuntaita,
tunnen kaikki kaunihiksi.
Kenties juuri siksi mulle
taivaan tuliruskot palaa,
etten eespäin enää toivo,
etten taapäin enää halaa.
Tässä seison enkä taida
muuta: tällaiseksi loi mun
aika, ijäisyys ja luonto
suuri, joka elää soi mun.
Pyydä anteheks en mitään,
mitään en ma anteeks anna,
olen niinkuin luonto itse,
joka lausuu: kärsi, kanna!
Harmetkohot hapset, menköön
selkä poikki taakan alla,
sentään elämää ma laulan,
kiitän mieliä kirkkahalla.
Hyvät herrat, kauniit naiset,
kyynelin ma täältä lähden,
itken niinkuin syksy-ilta
peittyessä pohjantähden.
Rakastan ma raivoon saakka
tähteäni omaa tätä,
elon joka ilmausta,
maata sydän-sykkivätä.
Rakastajan lailla eroon
kerran elämästä tästä:
ikihyvästit kun heitän,
vielä nautin elämästä.
Pyhä, suuri Tuntematon,
turhaan mulle huntus nostat,
tiedän, että kuolen silloin,
koska näkös mulle kostat.
Siksi painan silmät kiinni,
umpiluomin uskon sinuun,
rinnoillesi pääni painan,
tunnen, että uskot minuun.
Ah, te kuolevaiset! Kuulkaa,
nähkää onnellista kahta,
jotka punapursin soutaa,
joutaa pitkin Lemmenlahta!
Kukat tuoksuu tuhtopuulla,
tähkät täyteläiset häilyy,
riemut rypäleinä tiukkuu,
päivä alla, päällä päilyy.
Miks en laulais, laikahtaisi,
koska sopii sorja raiku
siihen, mist’ on miesten retki,
missä naisten naurun kaiku?
Rakas, pyhä, suuri Luonto,
sulle soitan, sormet liitän,
lumosit mun lasna kerran,
siitä miesnä nyt sun kiitän.
Sulle uskoton en olla
taida enkä tahdo, – helmaas
suutelen ja kuolen, vaivun
valheesees ja kuvitelmaas.
– Eino Leino
***
Elämä vailla juhlia on kuin pitkä tie vailla lepotaukoja.
-Demokritos
***
Oi anna minun aukaista sylini, elämä.
Sinä minun sydämeni rajattomuus. Odotan
että saan kuulla oman ääneni.
Tahdon puhua, sanani putoavat kuin hehkuvat
kekäleet
-Edith Södergran
***
Lasten kasvattaminen on elämän kuljettamista soihtuna, jonka ojennamme omalta sukupolvelta seuraavalle.
-Platon
***
Tuskan ahjossa kerran suli sydämeni kova ja hiljainen.
Sitä liekit söi, sen puhdisti tuli, ja itse kuolema takoi sen.
Niin, elämä: aseellas raskaimmalla lyö, iske! Enää en murtua voi.
Minun sydämeni helisee moukarin alla, mitä kipeämmin lyöt, sitä syvemmin se soi.
-Saima Harmaja
***
menneisyytesi ei vastaa tulevaisuuttasi.
-Tony Robbins
***
Mitä tämä elämä on, jos se on täynnä huolenpitoa,
Meillä ei ole aikaa seistä ja tuijottaa.
Ei ole aikaa seistä oksien alla
Ja tuijottaa niin kauan kuin lampaat tai lehmät.
Ei ole aikaa nähdä, kun ohitamme metsiä,
Missä oravat piilottavat pähkinänsä ruohoon.
Ei aikaa nähdä, kirkkaassa päivänvalossa,
Purot täynnä tähtiä, kuin taivas yöllä.
Ei aikaa kääntyä kaunottaren silmäyksellä,
Ja katso hänen jalkojaan, kuinka ne osaavat tanssia.
Ei ole aikaa odottaa, että hänen suunsa ehtii
rikastuttaa hymyä joka alkoi hänen silmistään.
Köyhä elämä on tämä, jos se on täynnä huolenpitoa,
Meillä ei ole aikaa seistä ja tuijottaa.
-W. H. Davies
***
Mikä olen? Tähdenlento
Luojan ikuisessa yössä,
tomujyvä aavan aineen
lakkaamattomassa työssä.
Alistukaa, avaruudet,
pienen tähden välkynnälle!
Tahdon loistaa, tahdon laulaa
kiitoslaulun elämälle!
-L. Onerva
***
Useimmat ihmiset epäonnistuvat elämässään, koska he keskittyvät pieniin asioihin.
– Tony Robbins
***
Yhtyvät he atrialle, uljaat pojat
niinkuin neidot kauniit vaatteiss’ valkehissa,
vöissä sinisiss’ ja kukkas-seppeleissä.
Kanssapuhe ilonen käy pöydän ääress’
elämästä Lintukodon saaress’ kauniiss’,
tarinoja himeit’ mailmoist’ kaukaisista
siinä haastellaan ja ihmetellään
ympär pitkän pöydän, tuuheen metsän varjoss’,
koska oksill’ lintuin laulujoukko ääntää,
pieni, vilpas kiuru viserrellen
pyöriilevi paistehessa päivän kullan,
ja kosk’ tuuli hieno, kukkas-hajuu täynnä,
koivistossa lehtiin kanssa leikittelee
– Aleksis Kivi
***
Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
-Kaarlo Sarkia
***
Älä kirjoita itseäsi
maailmojen väliin,
nouse merkitysten
moninaisuutta vastaan,
luota kyynelten jälkeen
ja opi elämään.
-Paul Celan
***
Ei tässä elämässä
ole vaikeinta kuolla
vaan vaikeinta
on luoda elämää!
-Vladimir Majakovski
***
Totuuden, runon kotimaa
maa tuhatjärvinen
miss’ elämämme suojan saa,
sa muistojen, sa toivon maa,
ain ollos, onnees tyytyen,
vapaa ja iloinen.
– Runeberg
***
Eläminen on maailman harvinaisin asia. Useimmat ihmiset ovat olemassa, eivät muuta.
-Oscar Wilde
***
Elämää eivät ole eletyt päivät,
vaan tapahtumat, joista syntyy muisto.
Muistot elävät.
***
Valitse paras mahdollinen elämä,
noudattamalla säännöllisiä elämäntapoja voit elää tyytyväisenä.
-Pythagoras
***
Kutoi kangasta elämä
taruloimin, taikaniisin,
polki auvon polkusimin
päivän nousevan punassa.
Kaaloi lapsi katsomahan,
silmät suurina kyseli:
”Kelle kultaista kutonet,
helmellistä helskyttänet?”
Vastasi vakava vaimo:
”Kudon sulle kultapaidan
mielen kulkevan kuvista,
omantuntosi oraista,
iloista isän ja äidin.”
Kuuli lapsi kummastellen.
Ja ne katsoi kaikki peikot
korven louhien lomasta,
ja se pelkäs, poika pieni,
polkuansa piipertäissä;
puut puheli, kuuset kuiski,
hongan-oksatkin osoitti
erämaihin eksyvätä,
saloja samoavata!
toki tähti tietä neuvoi,
opasti kotihin koivu,
haltia hyvä talutti
kotilieden lämpimähän.
Kutoi kangasta elämä
kuudanloimin, kukkaniisin,
polki unten polkusimin
Lapin lyhvessä kesässä.
Mies nuori kyselemähän:
”Mitä suihkit, sukkulainen,
suihkitko suruja lemmen
vaiko sankarin satua?”
Vastasi vakava vaimo:
”Helskytän hopeapaidan
sulle hehkusta sydämen,
synnyinmaalle sykkiväisen.”
Nuori uskoi ja uneksi.
Ja ne hehkui, hengen miekat,
taivonkaaria tavaten,
Ja ne uhkui, unten purret
purppurata kaukomaiden,
veet sinerti, maat viherti,
ilman lintuset liverti,
suut sadat suruja lemmen,
tuhannet tarua urhon,
joka itsensä unohti,
muisti vain isien maata,
kohotti kotoisen kansan
mainehesen, kunniahan.
Kutoi kangasta elämä
vaskiloimin, valtaniisin,
polki vaivan polkusimin,
synketessä syksy-illan.
Katsoi miesi miettiväinen:
”Mitäpä kutonet, kumma,
täyttymystäkö tekoni
vaiko tarmon taittumusta?”
Vastasi vakava vaimo:
”Kudon ma kuparipaidan
sulle pelvosta Jumalan,
jota ei katehet kaada.”
Mies suori sotisopahan.
Ja ne viuhui, viimat kaikki
vasten valtaisan povea,
ja ne kalskui, kalvat kaikki
vasten sankarin sydäntä,
ja ne päätyi, arkipäivät,
työn pitkän pimeät hetket,
epäuskotkin elämän,
oman voiman voipumukset,
vaan oli ylempi voima,
joka johti eksyvätä,
näytti tietä, täytti tähkän,
salli heikon heilimöidä.
Kutoi kangasta elämä
rautaloimin, loppuniisin,
polki kuolon polkusimin
hallan harmajan tuloa.
Vanhus katsoi kaihomielin:
”Tuoko on tulos elämän,
päätös päivän kaunihinkin?”
Vastasi vakava vaimo:
”Kudon sulle kuolinpaidan
armosta Isän Jumalan,
parahasta palttinasta”.
Vanhus valkea nukahti.
Vaan ei mahti maahan mennyt,
lauloi latvoissa petäjän
kuiskeessa kotoisen kuusen
soipa Suomen on saloilla,
vierillä tuhanten vetten,
ilona isän ja äidin,
neuvona pojan ja neien,
lauluna Suvannon lasten
taikana teon ja tarmon
synnyinmaamme sykkiessä,
armona Isän Jumalan
kuolon portin kuumottaissa.
– Eino Leino
